Keväällä hankin itselleni paikallisesta lankakaupasta reumalankaa. Se oli ainut ohut lanka, jota oli tarjolla. Tarkoituksena oli tehdä Baijerilaiset, kun kaikki muutkin ja ne oli vaan niin ihanat. Aloitin ensimmäistä sukkaa noin 10 kertaa. Välillä pääsin jo toiseen mallikertaankin asti, kunnes tippui silmukka siin, etten saanut sitä pelastettua. Neuloin, purin, neuloin ja purin. Viime viikolla vaihdoin langankin jo metsän vihreään Sisuun ja yritin uudelleen. Ei se vaan luonnistunut. Piti hyväksyä tosiasiat: minusta ei ole neulomaan noin paljon keskittymistä vaativaa neuletyötä. Halusin kuitenkin edelleen niitä sukkia itselleni. Siitä se ajatus sitten lähti. Teen Pirreläiset:

865410.jpg865412.jpg

Otin siis Baijerilisista kaksi mallikuviota, joita toistin sitten hiukan useammin (ei ollut joka kerros erilainen). Kannan ja kärjen sovelsin ihan omasta päästä. Nyt on eka sukka tehtynä ja tykkään lopputuloksesta. Toinen olisi tarkoitus pistää puikoille vielä tänään. Niin ja tuo langan väri, ei voisi olla enää enempää minua.