Eilen piti käydä asioilla kaupungissa, joten eksyin tottakai myös askartelukauppaan. kaikkea pientä kivaa löytyi. Yksi ihanuus oli sydän sabluuna, joka oli myös kukkaroystävällinen (1,10€). Kun illalla hain lainaksi anopilta kuumailmapuhaltimen kutsukortteja varten, oli pakko myös kokeilla uutta sabluunaa. Ajatuksena oli vain testata millaista jälkeä sillä saa aikaiseksi. Lopputuloksena oli mielestäni aivan ihana kortti, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Vastaanottajakin on jo tiedossa, mutta hän ei vieraile täällä, joten voin sen laittaa esillekkin. Kuva vaan ei päästä korttia oikeuksiinsa. Ilalla piti useaan otteeseen ihailla korttia ja hypistellä. Taitaa olla ihan nuhjaantunut sitten, kun pitäisi antaa kortti saajalleen...

192491.jpg

Eilen pääsi kokeiluun myös neulahuovutus. Kokeilusta syntyi ihan kohtalaista tuotosta. Pitänee kehitellä eteenpäin tätäkin ajatusta. Mistäköhän sitä saisi aikaa kaikkeen siihen, mitä haluaisi ja toisaalta pitäisi tehdä? Onkohan ylimääräistä aikaa myynnissä jossain?

192493.jpg

Aikaisemmin saamani huivi piti mennä lahjasäkkiin. Toisin kuitenkin kävi, kun huomasin, että se menee väreiltään syystakkiini. Kun materiaalikin oli vielä niin ihanan pehmeää (Novitan Softy), en voinut vastustaa kiusausta ja ottaa huivia omaan käyttöön...

192494.jpg

Salamalla kuvattuna tuo huivin väri hieman vääristyy. Oikeasti takki ja huivi ovat molemmat samaa vihreää, huivi vain hieman vaaleampana. Takki on anoppini vanha. Ollut käytössä joskus 70-luvun lopulla viimeksi. Pääsi uusiokäyttöön pari vuotta sitten, kun minä ihastuin siihen. Ihana on edelleen. Takki on ihan minun väriseni ja juuri sopivan kokoinen minulle.